maanantai 12. elokuuta 2013

Kesän yhteenveto - eli kuinka sieltä tähän.

Kiitos Sanna, kun kaipailit. Oon todella ollut ihan luvattoman saamaton kirjoittamaan. Ideoita ois aiemminkin ollut, mutta sohva ja jäätelö ovat iltatuimaan vetäneet minua puoleeni maagisella voimalla.






Kesä tuli ja kohta jo menikin. Mies on ollut nappuloiden kanssa kotona, edelleen elelee jossain harhassa ja luulee olevansa lomalla. Minä myös elän jonkinasteisessa aikuisharhassa ja luulen myös olevani lomalla- töissä. Päivät kuluu arjen askareita suorittaessa, varsin riemukkaasti kun saan rynnätä aamulla suoraan töihin kaffelle.


Kesällä on tosikko oppinut puhumaan, omalla luovalla tyylillään. PÄÄKII -tarkoittaa esimerkiksi käärmettä. EI, Eihaluu, Einyt - ne taas tulee sujuvasti. Myös EI AUTA hallitaan. Koska, pitäähän pian kaksivuotiaankin osata vaikka halkaista atomi, ihan itte. KEEPELE!

Esikko taasen on rynninyt täyttä tahtia elossaan etiäpäin. On opittu kiipeilemään, uhmaamaan uudella erittäin tehokkaalla ja verbaalisella tavalla, (ei käti äiti tyyyhmä) - ja olemaan oma ihana ittensä.




Mökkireissuista havaitsin, että se sekopää joka väittää kahden keskenkasvuisen uhmaikäisen kanssa mökkeilyä rentouttavaksi, omaa joko saatanan hyvät lääkkeet tai aidatun tontin. Me ollaan kahtena viikonloppuna oltu tuolla pohjois-karjalan perämetsien ytimessä havaitsemassa, että edes pierukaan ei rentona livahda näiden pentujen kanssa.

Syksymällä puhevammaisten viikon yhteydessä saatte ehkäpä nähdä pienen videon minusta ja Nakista. Kun videon kuvaukset oli tehty, löin kättä otsaan kun tajusin että taas olen ollut jossain aivopieremässä. Kun minulta kysyttiin, että mitä puhevammaisuus merkitsee meille, livahti suustani epäfiksusti että eipä mitään - kun ehkä olisi pitänyt selventää että ei mitään erityistä tai negatiivista. Noh. Elämä on, katsotaan kun pätkä saapuu editoinnista, että kuinka siinä käy...

Niin ja se putkiremontti/linjasaneeraus alkaa olla loppusuoralla! päästää täältä pienestä city-kaksiosta syyskuussa takaisin omaan kotiin, jossa on keittiö ja kylppäri sekä vessa laitettu vallan uusiksi. Koti-ikävä korpeaa. Tänään kävin tsekkaamassa ja ihastelemassa, miten hienot valinnat oltiin laatoille tehty.

Ja joo, oli se äiti kerran kesässä viihteellä! Kuva sisältää runsaasti luokatonta pelleilyä. Ha. "Et varmasti pysty punnertamaan ja juomaan sun colaa samaa aikaan!" - PYSTYIN!




Pitäkää huolta! Kun illat pimenee, juttua pukkaa taas, ihan varmasti. Täällä ollaan, syksyä odottelemassa. Mun lempparivuodenaikani...